marraskuu 2007


Tätä mielenkiintoista itselleni uutta rypälettä (Fiano) maistoin viiniharrastajakaverini luona. Valitettavasti en tehnyt muistiinpanoja maistelusessiosta ja testistä on jo ainakin kuukausi aikaa. Koetan jotakin saada kuitenkin muistin syövereistä kaivettua:

Hyvää.

Noh, jos nyt hiukan lavennetaan, niin muistikuvissa suuta kuivattavat erittäin pirtsakat hapot. Siinä se oikeastaan sitten onkin, mutta erittäin positiivinen kuva viinistä jäi. Parhaiten voin kait suositella kertomalla, että aion itse ostaa lisää.

1star.png

11.99e @ Alko

Nuorelle pinot’lle tyypillinen kirsikanpunainen, tavallaan hailakka väri kertoo heti mistä on kyse. Tuoksussa etualalle työntyy rikkimäinen savuisuus, josta tulee mieleen isot kiinalaiset. Tämä ei ole siis missään tapauksessa negatiivinen mielleyhtymä.

Mausta löytyy mielenkiintoinen sekoitus lakritsaa ja salmiakkia sekä marjaisuutta. Ylipäätään aromit muuttuvat miellyttävämmiksi viinin oltua lasissa hetken aikaa. Tuntuu, että viini kypsyy samalla kiukuttelevasta teinistä ylioppilaaksi.

Niin tasaisen varma paketti kuin vain chileläinen punkku voi olla. Lahjaksi viinejä tuntemattomalle tutulle.

10.76e @ Alko

Hiukan kypsyneeseen viiniin viittaava rusehtava sävy ei ole kovin intensiivinen, niin kuin vain pinot’lla on tapana. Tuoksu on jännästi makean oloinen, hiukan rusinaa havaittavissa. Samoin paahdetun sokerin aromeja ja kirsikkaa, jopa mansikkaa. Lasissa hetken lämmettyään viini alkaa saada hieman yllättäen havumetsämäisiä vivahteita. Tulee mieleen mäntyisen havumetsän ahonlaita, jossa kasvaa metsämansikkaa..

Mausta löytyy kirsikan lisäksi hieman tummempia sävyjä. Savua, salmiakkimaista suolaisuutta, jopa hieman mustapippuria. Tuntuu, että Talus on pehmennyt mukavasti iän myötä ja niinpä viini on kaiken kaikkiaan mukavasti tasapainossa.

0_5star1.png

8.96e @ Alko

Toista gewüä tuli maisteltua edellisen Torresin kanssa yhtä aikaa.

Vaalean ja haalean kultaisen, jouluisen, olkisen vuohipukin värinen viini on Alkossa kategorioitu luomuviiniksi. Hunajainen ja säilykehedelmistä tehdyn hedelmäsalaatin mieleen tuova tuoksu. Hunaja-aromit jatkuvat maussakin. Jokin makunystyröitä kutitteleva aistimus tuo myös mieleen rieslingin, syystä tai toisesta.

Yhteenvetona voisi sanoa, että aika perusgewü. Ei mitään ihmeellistä, muttei varsinaisesti petäkään.

10.79e @ Alko

Erittäin vaalea väri, mieleen tulee tuorepuristettu ja suodatettu sitruunamehu, sellainen hieman harmaan oloinen sävy siis. Värin intensiteetti nolla. Tuoksu on myös odottamattoman vaisu, siitä löytyy kuitenkin yllättäen mustaherukkapensasta sekä tuoreen,vastahalkaistun greipin aromeja.

Maistettaessa viinistä irtoaa alkuun jonkin verran tyypillisiä gewü-piirteitä, muun muassa mangoa, ananasta ja kukkaketoa. Maku on lyhyen oloinen, ja viini muuttuu lämmetessään kummallisesti: esiin tulee yhä voimakkaammin mustaherukan aromeja, mutta hapot muistuttavat kuitenkin punaherukasta eli tiukan hapokasta on.

Kaiken kaikkiaan viini muuttuu lämmetessään koko ajan enemmän sauvignon blancin tyyliseksi, ja tekisi melkeinpä mieli väittää, että Torres on laittanut väärän labelin pullon kylkeen. Gewüä etsivä siis pettyy, mutta sauvignonia kaipaavalle sopii kuin nenä päähän. Itse nauttisin lämpimänä kesäpäivänä erittäin hyvin viilennettynä.

 0_5star.png

8.99e @ Alko

No niin, jos saisi taas todella pitkästä aikaa arvostelujakin postattua. Viinejä on kyllä tullut maisteltua, mutta tänne asti en niitä ole saanut. Nyt laitetaan sitten saman tien useampi, maisteltu tuossa kuukausi sitten.