tammikuu 2008


Viime viikonloppuna nautitun karjalanpaistin & lisukkeiden palanpainikkeen virkaa toimitti toskaanituottaja Ruffinon peruschianti.

Tarkasti en osaa viinistä arviota antaa, kun tilanne oli vähän sellainen, ettei oikein ehtinyt ”kunnolla” maistelemaan. Viiniä lähinnä hörpittiin siinä seurustellessa.

Vanhat muistikuvat Ruffinosta kuitenkin vahvistuivat: peruskiva viini ja mielestäni melkoisen tyypillinen vajaan kympin sangiovesepohjainen punkku. Alun marjaisa tuoksu/maku antavat vähitellen tilaa mausteisemmille aromeille. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä ja tasapainoinen paketti.

Esimerkiksi pizzalle tästä viinistä voisi saada erinomaisen kaverin.

 0_5star.png

9.28e @ Alko

Tästä joskus tykkäsin, vaan enpä nähtävästi enää.

Hieman ruskeaan vivahtava väri. Tuoksu on nahkainen ja tamminen ja jättää jotenkin kuivan vaikutelman. Sama jatkuu maussa. Suuta kuivattavat tanniinit.

Yksinkertainen, tylsä viini ja selkeä pettymys. Ei ole pahaa, mutta eipä varmaan tule pitkään aikaan ostettuakaan.

Nykyään Alkossa 9.18e

Pitkästä aikaa tuli vanhaa peruspunkkusuosikkia taas juotua, tällä kertaa lasagnen kanssa. Hyvää oli taas, melkein parempaa kuin muistinkaan, mutta peruspunkkua kumminkin.

Tumman rubiininpunainen, lähes läpinäkymätön väri. Tuoksussa kirsikkaa, lakritsia, luumua ja vaniljaa.

Maku jatkaa siitä mihin tuoksu jättää. Melko täyteläisen viinin kirsikan ja luumun aromit toistuvat maussa. Napakat tanniinit ovat hyvässä suhteessa alkoholin määrään ja kirsikka ja luumu ovat edelleen aistittavissa keskipitkässä jälkimaussakin.

Hyvin tehty viini, joka on uusien veron(ja katteiden-)korotusten jälkeen yli kympin viini.

1star.png 

10.04e @ Alko

Huom! Alkossa kirjoittamisen aikoihin myynnissä oleva vuosikerta on 2006!